Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Piipahdus paratiisissa



Vasta tämän vuoden Vappuna kävin ensimmäistä kertaa Långvikissa, vaikka useamman vuoden olen jo asunut näillä kulmilla. Ystävättäreni oli viemässä minua tuonne jo vuosi sitten, kun täytin 30, mutta en ollut silloin pääkaupunkiseudulla. Tänä vuonna asia laitettiin tapahtumaan ja voi hyvä päivä miten oli rentouttava vuorokausi! 

Aamulla minut tultiin kotoa noukkimaan klo 9 ja suuntana oli Långvik

Päivä alkoi aamiaisella








Levähdyshetki aamiaisen jälkeen

Ylläri <3


Tiukan treeniviikon jälkeen (5x Sali & 5xjumppa) oli aivan pikkasen taivaallista saada kuumakivihieronta. Hierontaa ennen oli kuorinta mikä teki ihosta todella pehmeän. Ei ole tullut selkää kuorittua pitkiin aikoihin, niin nyt kyllä tuli aivan uusi iho koko kroppaan! Tuon kuorinnan jälkeen kuumilla kivillä hieronta tuntui syvällä lihaksissa ja kroppaan tuli takaisin joustavuudentunne.

Harmi etten ottanut kameraa mukaan hoitolaan, koska siellä oli todella paljon hienoja yksityiskohtia. .  En halunnut mitään ylimääräistä ottaa mukaan, kun en tiennyt onko siellä lukollisia kaappeja, totta kai siellä olisi ollut. Esimerkiksi tuossa hieronnassa sain maata valaistulla vesipatjalla, mikä teki rentoutumisesta vielä tasokkaampaa ja hoitojen välillä pääsi loikoilemaan lämmitetylle tuolille. I-H-A-N-A-A.  Suunnittelen jo seuraavaa kertaa, niin sitten otan kuvia kyllä enemmän. 

Yksityiskohtia 


Hieronnan jälkeen käytiin allasosastolla, missä oli baari. Oltiin aivan töttöröö tuollaisen rentouttavan hoidon jälkeen. Siinä jotkut jätkät alkoi sitten tarjota siideriä ja lonkeroa, vaan ei meille kelvannut. Heitin vain jotakin ihme juttua takaisin ja sitten tajuttiin pitkillä piuhoilla, että yksi niistä ”jätkistä” oli Mikko Leppilampi. Häneltä tuli liian monta kysymystä, liian nopeaan tahtiin. Ei jääty drinkeille, vaan mentiin infrapunasaunaan katsomaan televisiota. Jäi vain harmittamaan etten käynyt kahluualtaissa, siellä olisi nimittäin ollut mahdollisuus kahlata vuoroin kylmässä ja kuumassa altaassa mikä olisi edistänyt verenkiertoa jaloissa. Pitää testata tuo seuraavalla kerralla.

Klo 15:00 meillä alkoi seuraavat hoidot. Vuorossa oli kasvohoito, silmänympäryshoito ja käsihoito. Lisäksi olin tilannut kulmien ja ripsien kestovärjäyksen ettei tarvitse niin paljon kesällä meikata. Ajatelkaa, että tämä hoidon tekijä oli niin huomaavainen, että ei tehnyt värjäyksiä kasvohoidon yhteydessä sen takia, koska oli unohtanut kysyä minulta millä värillä haluan värjäykset. Olin aivan ihmeissään, että tämä henkilö antoi siis aivan 100% nautiskelurauhan hoitojen aikana. 

Kasvohoito oli Hydramemory, mikä tehtiin kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Todellakin oli kosteuttava ja tunti hurahti nopeaa tuollaisessa käsittelyssä. Silmänympäryshoito oli toimiva, siinä sai myös naamion silmien päälle ja lähti kyllä nesteet liikkeelle. Ei ollut enää niin raskaat luomet, mitä aamulla oli. Sai pelkästään näillä hoidoilla pyyhkäistyä pois useamman vuoden univelkaa. 

Sitten tuo Lushly Handritual hoito oli aivan huikea kokemus. Siinä kädet kuorittiin, minkä jälkeen levitettiin vaikuttava aine ja käsi käärittiin kelmuun. Vaikutus tuntui välittömästi ja käsi oli kuuma, tämän hoidon jälkeen ei tuntunut lihaskipua yhtään enää käsivarressa. Piti tuon hoidon jälkeen rikkoa tuo täysrentoutuminen, kun oli aivan pakko kysyä mitä ihmettä tuo aine on. Taidan käydä joku päivä tuossa hoidossa, mutta valitsen sen koko vartalolle sen verran upea tunne tuli hoidon jälkeen. 

Comfort zonetettu 


Långvikissa oli myös kuntosali mihin saa myös ostaa jäsenyyksiä. Jos asuisin vähän lähempänä, niin voisin kyllä liittyäkin. Nimittäin tuohon jäsenyyteen kuuluu myös vapaa käyttö uima-allasosastoon, höyrysaunaan ja infrapunasaunaan. Olisi aika makea tunne treenin jälkeen käydä uimassa ja höyrysaunassa. Infrapunasaunassa on vielä laihduttava vaikutus, niin tuohan olisi erittäin hyvä keino karistaa juhlakilo pois katsomalla televisiota. Olimme ennakkoon sovittu ettei nyt kuitenkaan ole urheiluloma, vaan keskitytään hyvinvointiin. Liikuntamahdollisuuksia sieltä olisi kyllä löytynyt useampaakin: kuntosali, uima-altaat, golf, lentopallo, tennis ja talvella vielä laskettelu ja hiihto. Tuo on aivan uskomattoman monipuolinen paikka, eikä vuorokausi tosiaankaan riittänyt siihen, että olisi ehtinyt kaikesta nauttimaan. 

Päivä vaihtui hoitojen aikana illaksi ja menimme hotellihuoneeseen kaunistautumaan. Aika hyvin ehdittiin, vaikka vielä klo 19 oli rullat päässä eikä meikistä tietoakaan...



Täydellisyys jatkui ravintola Bistrossa


                                                             Aika hienot lamput



Voin suositella sydämenipohjasta tuota koivusavustettua lohta, se oli parasta lohta mitä olen koskaan maistanut. Tässä illan Menu Signature (pahoittelen kuvien laatua): 

Koivusavustettua lohta, purjoa ja sitruunaa


Grillattua parsaa, vuohenmaito Gnoccheja ja pähkinä hollandaise


Herrakunnan karitsaa ja tummaa tomaattikastiketta


 Juustovalikoima


Suklaatorttua, mustikkaa ja jogurttijäätelöä


Leipää


Voihan hymy. Täydellistä ruokaa, täydellisessä seurassa, eikä edes tullut ähky. Bistrossa oli lämmin tunnelma ja tarjoilijat hymyileviä. Seuraavan kerran kun lähden ravintolaan syömään, niin käyn kyllä tuolla enkä lähde Helsinkiin metsästämään parkkipaikkaa. 

Koko tämän upean päivän ja illan jälkeen käytiin vielä pyörähtämässä Helsingin yössä. Tajuttiin pyytää taksi vastaanotosta, niin saatiin sellainen kyyti mikä meidät hoiti takaisinkin. Oli niin mahtavaa kun pystyttiin lauantaina soittamaan taksi mikä on 10 minuutin päästä paikalla sen sijaan, että jonotat vesisateessa ikuisuuksia. 10 pistettä taksikuskille ja suuri kiitos.

Yhteenvetona viikonlopusta se, että on aivan upeaa juhlia syntymäpäivää, vielä upeampaa on juhlia sitä hemmottelupäivän tapaisesti ja kaikista upeinta on ystävä jonka kanssa jakaa tuollainen kokemus. Jos siis kaipaat arkeen luksusta, niin tuolta sen tunteen saa edullisesti.

Långvik paikkana oli sellainen missä hurahtaisi useampikin päivä. Naureskeltiin, että ei tässä tarvitse mihinkään ulkomaille lähteä lomalle, kun kodin läheltä keskeltä metsää löytyy paratiisi.

 Kotona oli vielä lahjapussi ja naperoiden tekemä kortti <3 


Ajan säästämiseksi olin itse käynyt ostamassa lahjoja, niin ei tarvitse toisen päätä vaivata. Yllätys, yllätys kassista löytyi sporttivaatteita. Lisäksi oli yksi lahja mistä en tiennyt mitään, elämässä pitääkin olla jännitystä.

Nyt on mieli virkeä ja kroppa uusittu. Huomenna taas alkaa sporttirumba, tänään keskityn koulujuttuihin. Personal Traineriksi opiskelu jatkuu torstaina, kivaa päästä taas oppimaan uusia asioita.



Hups... Sunnuntaina paistoi aurinko



Iloista viikkoa kaikille ja laitelkaahan kesäkuulumisia tulemaan!

2 kommenttia:

  1. Ihanainen tervehdys!
    Täällä taas niin onnellinen ja iloinen tyyppi laittelee sulle viestiä ;)
    Viikon olen ollut "uusinta kierroksen alussa" eli aloitin kolmen viikon pussikeitto ajan, saadakseni ne 3 ylimääräistä + 5 lisää pois ja mitä sit on tapahtunut: JEE -4kg pois!!!!!
    Olen niin iloinen ja energinen tästä, vaikka nyt muuten ei ole niin hyvin mennytkään. Irtisanomisen myötä olen menettänyt yöunet, mutta viime yönä sain jo nukuttua melkein seitsemään, kun muina aamuina olen heräillyt neljän viiden aikoihin.
    Selkä, pirulainen on sit yksi vaiva, joka on ollut nyt taas tosi kioeä, mutta siitäkin on aina päivä kerrallaan selvitty.
    No, tästä on hyvä jatkaa. Tänään menen ostamaan lisää vanilja shakea ja kanakeittoa, sekä jo jatkoon smoothieita, jotka ovat tänään maxissa tarjouksessa.
    Oikein ihanaa viikknloppua Sinulle ja kiitos, että olet olemassa ja tukemassa, näillä jaksaa taas eteenpäin ♡
    ♡:llä
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mahtava homma!!! Tosi isot, tarkalleen 4 kilon kokoiset onnittelut!

      Tulin kuule niin hyvälle tuulelle tästä viestistä, kun aamulla kännykän kautta tämän luin, että oli pelkkää hymyä koulupäivä :)

      Jos unta ei saa kunnolla, niin sehän kyllä vaikuttaa mielialaan ja kans siihen laihduttamiseen. Onneksi sait nukuttua ja toivotaan saman menon jatkuvan :) PIdän peukkuja ettei selkä vihottele ja pääset liikkumaan.

      Mahtavaa viikonloppua sinulle ja onnea vielä kerran. Kiva kun sinun rinnalla saa kulkea tätä matkaa :)

      <3:lla
      Sanni

      Poista